Kansanedustajat: Palvelusuunnitelmien tekoa ja toteutusta ei valvota kunnolla

Neurologisesti vammaiset ja sairaat ihmiset jäävät usein ilman asianmukaista palvelusuunnitelmaa. Lisäksi kuntoutussuunnitelmien toteutumisessa on vakavia puutteita. Palvelusuunnitelman laatiminen ei läheskään aina toteudu lain mukaan, eikä sitä esimerkiksi tehdä yhdessä asiakkaan kanssa kuten kuuluisi.

Asia käy ilmi NV – Neurologisten vammaisjärjestöjen jäsenkyselystä, joka tehtiin vuodenvaihteessa 2014−2015. Kyselyllä kartoitettiin vammaisten ja pitkäaikaissairaiden henkilöiden palvelusuunnitelmien ja kuntoutussuunnitelmien nykytilannetta.

Kyselyyn vastasi kaikkiaan 697 neurologisten vammaisjärjestöjen jäsentä. Kyselyyn vastanneista 72 prosenttia kertoi, ettei heille oltu tehty palvelusuunnitelmaa. Vastaajista 66 kertoi olevansa ilman kuntoutussuunnitelmaa. Kaikilla neurologisesti vammaisilla ja sairailla ihmisillä tulisi olla yhdenvertainen oikeus saada tarvitsemansa palvelut, ja juuri palvelusuunnitelma on se, joka on monelle toimivan arjen edellytys. Vaikeasti vammaisille palvelusuunnitelma on tehtävä aina.

Miten palvelu- ja kuntoutussuunnitelmien puutteita sitten voitaisiin korjata? Kysymykseen etsittiin vastauksia eduskunnan Kansalaisinfossa 11. maaliskuuta. Paneelikeskusteluun osallistuivat kansanedustajat Johanna Karimäki (vihr.), Pirkko Mattila (ps.), Merja Mäkisalo-Ropponen (sd.), Eila Tiainen (vas.), Inkeri Kerola (kesk.) ja Anu Urpalainen (kok.).

Inkeri Kerola mainitsi suureksi ongelmaksi sen, että erityisryhmiä käsitellään liian usein massana, eikä asiakkaiden yksilöllisiä tarpeita oteta huomioon. Palvelusuunnitelmia laaditaan liikaa ”piilossa” virkamiestyönä, mikä johtaa siihen, että vaikka suunnitelma olisi tehty, asiakas tai hänen omaisensa ei sitä tiedä.

− Kunnissa on vähän sellainen asenne, että eivät nuo kuitenkaan kykene meidän kanssa suunnitelmaa tekemään, joten tehdään se itse, Kerola totesi.

Merja Mäkisalo-Ropposen mielestä palvelusuunnitelma-sana pitäisi korvata palvelusopimuksella.

− Sopimus olisi pakko tehdä asianosaisen kanssa, Mäkisalo-Ropponen perusteli.

Budjetti pakottaa keventämään suunnitelmia

Inkeri Kerolan mukaan kiristyvä taloustilanne on johtanut siihen, että palvelusuunnitelmia kevennetään tarkoituksella, jottei palveluista tulisi valtiolle tai kunnille liikaa kustannuksia.
Eila Tiainen totesi tähän, että sosiaali- ja terveysalan työntekijät ovat puun ja kuoren välissä: vaikka he tietävät, millaista palvelua asiakas todellisuudessa tarvitsisi, he tinkivät toimenpiteissään, koska budjettia on supistettava.

− Nyky-yhteiskunta menee yhä enemmän siihen suuntaan, että heikommat eivät saa ääntään kuuluviin.

Johanna Karimäki ja Pirkko Mattila haluaisivat palvelusuunnitelmiin enemmän valtion ohjausta ja velvoittavaa lainsäädäntöä. Valtion pitäisi heidän mielestään vaatia kunnon selitykset ja parannustoimenpiteet niiltä kunnilta, joissa suunnitelmia ei tehdä kunnolla.

Kuntoutussuunnitelmiakaan ei valvo kukaan

Kun keskustelussa siirryttiin kuntoutussuunnitelmiin, totesi Anu Urpalainen, että kuntoutusasiat ovat tällä hetkellä sanalla sanoen levällään.

− Kuntoutussuunnitelmistakaan ei ole selvästi sovittu, kuka niitä tekee ja miten suunnitelmat saadaan toteutumaan. Valvonta puuttuu tässä asiassa ihan samoin kuin palvelusuunnitelmien kanssa.

Urpalaisen mukaan nykyisen hallituksen olisi pitänyt tehdä laaja kuntoutusselvitys, mutta sitä ei tehty. Tähän muutama panelisti vastasi, että suunnitelmia on jo tehty ihan tarpeeksi ja tietoa kyllä on, mutta tahto tehdä asioille jotain puuttuu.

Inkeri Kerolan mielestä suomalaisessa kuntoutuksessa keskitytään liikaa lääkinnälliseen puoleen.

− Resursseja pitäisi siirtää liikunnalliseen kuntoutukseen. Laitoksiinkin pitäisi saada enemmän toiminnallisuutta kuin apaattisuutta. 

Eila Tiainen muistutti, että kuntoutus tulee yhteiskunnalle aina halvemmaksi kuin kuntouttamatta jättäminen ja se, että ihminen vain jätetään laitospaikalle.

Aivoviikon tilaisuuden Kansalaisinfossa järjestivät NV – Neurologiset vammaisjärjestöt ja eduskunnan vammaisasioiden yhteistyöryhmä Vamyt.

Teksti: Anni Teppo, Neuroliitto