Järjestöt vaativat kuntia panostamaan palvelusuunnitelmiin

Kansainvälistä Aivoviikkoa vietetään 10.–16.3.2014. Neurologiset vammaisjärjestöt muistuttavat teemaviikolla, että kotikunnan toimivat palvelut ovat monelle sairastuneelle ja vammaiselle tasa-arvoisen ja hyvän elämän perusedellytys.

Suomessa on satojatuhansia ihmisiä, joiden elämää koskettaa jokin neurologinen sairaus tai vamma. Palvelusuunnitelma on kuntatason työkalu, joka turvaa itsenäistä suoriutumista, itsemääräämisoikeutta ja yhteiskunnallista osallisuutta.

Neurologiset vammaisjärjestöt ovat huomanneet, että palvelusuunnitelmien määrä jättää monissa kunnissa toivomisen varaa. Järjestöt uskovat, että palvelusuunnitelma auttaa kuitenkin myös kuntaa.

–      Palvelusuunnitelma lähtee ennen kaikkea kuntalaisen omasta tarpeesta, mutta se hyödyttää myös kotikuntaa. Suunnitelma helpottaa niin budjettisuunnittelua kuin kunnan työntekijöiden työtä, NV − Neurologisten vammaisjärjestöjen puheenjohtaja Helena Ylikylä-Leiva muistuttaa.

Palvelusuunnitelma on kirjattu lakiin sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista. Suunnitelman laatiminen lähtee asiakkaan tarpeista ja tekemisistä. Kokonaiskuvan pohjalta mietitään, mitkä palvelut tai millainen tuki mahdollistaa tavallisen, toimivan arjen.

–      Arjen tekemiset kytkeytyvät vahvasti kunnalliseen palvelujärjestelmään. Jos astiat eivät pysy käsissä, tarvitaan henkilökohtaista apua. Jos pyörätuolista käsin ei yletä tiskialtaaseen, tarvitaan asunnonmuutostöitä. Muistin heikentyessä tarvitaan turvallisen asumisen ratkaisuja, Ylikylä-Leiva luettelee.

Aivoviikolla NV – neurologiset vammaisjärjestöt järjestää eri puolilla Suomea tietoiskuja palveluista sekä yleisötilaisuuksia aivoterveydestä. NV – Neurologisiin vammaisjärjestöihin kuuluvat ADHD-liitto, Aivoliitto, Aivovammaliitto, Autismi- ja Aspergerliitto, Epilepsialiitto, Lihastautiliitto, Muistiliitto, Suomen CP-liitto, Suomen MG-yhdistys, Suomen Migreeniyhdistys, Suomen MS-liitto, Suomen Narkolepsiayhdistys, Suomen Parkinson-liitto ja Suomen Tourette- ja OCD-yhdistys.